Uhanalaiset lajit ja metsiensuojelu

Navikko

 

Uhanalaisia metsälajeja useita satoja

Suomessa lajien uhanalaisuutta arvioidaan Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n kriteerien mukaan. Uusin uhanalaisuustarkastelu valmistui kesällä 2000. IUCN:n uhanalaisuusluokittelu perustuu lajien elinvoimaisuuden, levinneisyyden ja kannan vaihtelujen seurantatutkimukseen. Luokittelu ei sisällä velvoitteita suojeluun, mutta uhanalaisten lajien seurantatyöryhmän kokoaman tiedon pohjalta voidaan määrätä lajeja erikseen luonnonsuojelulain asetuksella uhanalaisiksi tai erityisesti suojeltaviksi.

Suomen eliöstössä on noin 20 000 metsälajia, joista 7 000 lajin uhanalaisuutta on arvioitu. Arvioiduista metsälajeista 62 on hävinnyt ja 564 on uhanalaisia. Mukaan lukien lajit, joiden uhanalaisuutta ei ole pystytty arvioimaan, kokonaisluvut olisivat todennäköisesti noin 100 hävinnyttä ja noin 1 600 uhanalaista. Näiden lisäksi sadat metsälajit ovat alueellisesti uhanalaisia eli niiden levinneisyysalue on supistumassa ja kannat taantumassa.

Metsät ovat uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö ja metsien käytön aiheuttamat muutokset niiden uhanalaistumisen tärkein syy. Merkittävin osatekijä on lahopuun määrän väheneminen, mikä on syynä joka kymmenennen lajin uhanalaistumiseen.

Eniten puustoisten elinympäristöjen uhanalaisia on lehdoissa (56 %) ja kangasmetsissä (33 %). Tunnettuja hävinneitä lajeja on vastaavasti lehdoissa 33 prosenttia ja kangasmetsissä 41 prosenttia. Muita tärkeitä puustoisia uhanalaisten lajien elinympäristöjä ovat paloalueet, hakamaat, harjumetsät ja suometsät.

Lahopuu tärkeää uhanalaisille

Viidennes metsälajeistamme on riippuvaisia lahosta puusta.

Ne tarvitsevat pystyyn ja maahan lahonneita, eri ikäisiä ja eri kokoisia lahoja puita, jotka luonnonmetsässä muodostavat lahopuujatkumon. Laholla puulla elää hyvin monimutkaisia lahottajien ja niiden hyödyntäjien ravintoketjuja. Lahopuulajiston muodostamia ravintoketjuja voidaankin monimuotoisuudessaan verrata tropiikin sademetsien vastaaviin. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoissa puissa.

Nykymetsätalouden tehokkaan puunkorjuun ja lyhyen metsätalouskierron takia lahopuun määrä on Suomessa romahtanut muutamaan prosenttiin luonnontilaisesta. Satoja lahopuulajeja uhkaa häviäminen Suomesta, ellei lahopuun määrää merkittävästi lisätä nykyisestä. Talousmetsissä lahopuuta on keskimäärin kaksi–kolme kuutiota hehtaarilla, kun luonnonmetsissä lahopuuta on 20–150 kuutiota hehtaarilla.

Lahopuuta tulisi lisätä niin talousmetsissä kuin suojelualueillakin. Hakkuiden yhteydessä olemassa olevat lahot pysty- ja maapuut voidaan säästää. Monimuotoisuutta metsässään vaaliva metsänomistaja voi jättää myrskyn kaatamat rungot metsään. Suojelualueilla tulee kysymykseen myös voimakas lahopuun tuottaminen ennallistamalla – näin saadaan aikaan myös uhanalaisten lajien elinolot turvaavia suuria lahopuumääriä.

Lajien ja elinympäristöjen suojelua

Luonnonsuojelulaki mahdollistaa luonnonsuojelulain mukaisen suojeluohjelman teon. Lisäksi luonnonsuojelulakiin ja -asetukseen on kirjattu erityisiä lajeja ja luontotyyppejä, joita voidaan suojella rajaamalla niiden esiintymiä talousmetsiin sitä mukaa kun niitä kartoituksissa löytyy.

Häviämisvaarassa olevista uhanalaisista lajeista 485 on luonnonsuojeluasetuksella määrätty erityisesti suojeltavaksi. Lisäksi on määritelty 32 direktiivilajia, joiden havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.

Luonnonsuojelulaki on ollut voimassa jo vuodesta 1996, mutta ympäristökeskukset ovat rajanneet vasta hyvin vähän uhanalaisten esiintymiä. Luonnonsuojelulailla suojeltujen lajien käytännön suojelutyötä vaikeuttaa suuresti kartoitusten ja resurssien puute. Edes valtionmailla, jotka on käyty jollakin tarkkuudella läpi alue-ekologisen suunnittelun yhteydessä, ei uhanalaisia lajeja ole kunnolla kartoitettu kuin erikoistapauksissa.

Luonnonsuojelulain tuoma suojeluvastuu kohdistuu käytännössä vain erityisesti suojeltaviin lajeihin. Vähemmän uhanalaiset ja alueellisesti uhanalaiset lajit jäävät kokonaan virallisten suojelutoimien ulkopuolelle. Näin esimerkiksi kuukkelin levinneisyysalueen supistuminen ja linnun hävittäminen suurilta alueilta Etelä-Suomesta on sallittua. Vähemmän uhanalaiset ja alueellisesti uhanalaiset lajit saattavat kuitenkin olla paljon erityisesti suojeltavia lajeja luotettavampi elinympäristöjen muutosten indikaattori, sillä erityisesti suojeltavat lajit ovat niin harvinaisia, että niiden kannat ovat suojelutoimista huolimatta alttiita häviämään satunnaisten tekijöiden kuten tautien vuoksi. Lajien suojelu on myös paljon tehokkaampaa, kun toimitaan niiden kantojen ollessa vielä elinvoimaisia ja suhteellisen laajalle levinneitä. Hyvin harvinaisten lajien menestyksellinen suojelu on paitsi epävarmaa usein erittäin kallista. Suomessa esimerkiksi kotkien suojelu on vaatinut kymmenien ihmisten työpanoksen.

Luonnonsuojelulain 29 § luettelee myös yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä, joista metsäisiä ovat 1) luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt, 2) pähkinäpensaslehdot, 3) tervaleppäkorvet ja 4) lehdesniityt. Luonnonsuojelulain mukaisia luontotyyppikohteita ei saa muuttaa niin, että niiden ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu.

Luonnonsuojelulain luontotyyppinä rajattavien metsäisten kohteiden pinta-ala jäänee alle 2 000 hehtaarin. Kohteet ovat harvinaisia, ja luonnonsuojelulain luontotyyppirajaukset suojelevat usein vain osan arvokkaista alueista. Vuosina 1998–2000 inventoitiin noin 1 100 potentiaalista luonnonsuojelulain luontotyyppikohdetta. Rajauspäätöksiä oli 1.12.2002 tehty 201 kappaletta ja yhteensä noin 322 hehtaaria.

 

Teksti julkaistu Palaako elävä metsä? -kirjassa / Lue kirja tästä [pdf 1,7 MB]

 

 (c) Greenpeace

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä

(c) Kari Leo
Luonto-Liitto   Suomen luonnonsuojeluliitto   Greenpeace   Maan ystävät   BirdLife   Natur och Miljö