Metsiensuojelun taloudellisia vaikutuksia
Vaikka metsiensuojelun biologinen tarve olisi miten hyvin perusteltu
tahansa, kansalaisia huolettavat myös suojelun talousvaikutukset:
miten käy metsäalan työllisyyden ja puun riittävyyden, jos metsistämme
suojellaan kymmenen prosenttia?
Vastaus on: hyvin käy, sillä suojelun vaikutukset ovat melko
pieniä ja työllisyyden osalta sitä paitsi pitkälti positiivisia.
Puuta riittää sekä suojeluun että teollisuuskäyttöön. Kymmenen
prosentin suojeluastetta ei toteutettaisi humauksessa, vaan noin
20-30 vuoden aikana, jolloin metsäsektorille jää runsaasti sopeutumisaikaa.
Metsien suojeleminen ei suinkaan poista niitä kaikesta talouskäytöstä
eikä aina edes kaikkien hakkuiden piiristä.
Matkailutulot, metsien virkistyskäyttö sekä metsien ennallistaminen
työllistävät ja monipuolistavat oikein toteutettuina paikallista
elinkeinorakennetta.
Hakkuut
ja puuntuonti suhteessa metsäalan työllisyyskehitykseen
1970-2010.
Työllisyysennuste 2003-2010 on työministeriön,
vastaavan ajanjakson hakkuutavoite Kansallisesta metsäohjelmasta.
 |
A
= Nykyinen hakkuutaso
B = Jatkuva suurin kestävä hakkuumäärä
koko suojeluohjelman toteuttamisen jälkeen (keskiarvoennuste)
C = Suurin kestävä hakkuumäärä
2000-2030 ilman suojelua (ennuste)
|
| |
Markkinahakkuut |
|
| |
Koko
metsäsektorin työllisyys |
|
| |
Metsätalouden
työllisyys |
|
| |
Puun
tuonti |
|
Lähde: Metsäntutkimuslaitos
Graafi julkaisu Palaako elävä metsä? -kirjassa. |
|
Metsiensuojelun vaikutuksia puunsaantiin
Metsäteollisuus käyttää Suomessa pääasiassa mäntyä, kuusta ja
koivua; muiden puulajien käyttö yhteensäkin on näiden rinnalla
vähäistä. Hakattaessa puut jaetaan laadun mukaan kuitupuuhun ja
jykevämpään tukkiin. Edellinen menee pääosin paperijalosteiden
valmistukseen, jälkimmäiset sahoille rakennuspuiksi jalostettaviksi.
Suomen metsät kasvavat nopeammin kuin niitä hakataan. Tätä seikkaa
korostetaan usein - jopa koululaisille suunnatussa oppimateriaalissa
- muka todisteena metsätaloutemme kestävyydestä. Kasvu kuitenkin
keskittyy nuoriin tasaikäisiin istutusmetsiköihin, joiden biologinen
merkitys on vähäinen. Puun saatavuuden kannalta metsiimme kertyvä
puu on kuitenkin merkittävä asia, koska sen muodostaman puskurin
turvin metsiensuojeluohjelman toteuttaminen ei vähennä ainakaan
kuitupuun saatavuutta valtakunnallisella tasolla niin paljon kuin
muuten olisi asian laita.
Kuvan vasemmassa ylälaidassa olevat kirjaimet esittävät, kuinka
paljon puuta metsistämme arviolta voi hakata ennen ja jälkeen
10 prosentin metsiensuojeluohjelman toteuttamisen, ja verrataan
sitä nykyiseen hakkuutasoon. Hakkuita voitaisiin periaatteessa
jopa kasvattaa nykyiseltä ennätystasoltaan koko 10 prosentin metsiensuojeluohjelman
toteuttamisen jälkeenkin.
Edellä kuvattu tilanne pätee parhaiten kuitupuulle. Kymmenen
prosentin metsiensuojeluohjelma voi paikallisesti hankaloittaa
joidenkin pienten sahojen puunsaantia, koska niiden hankinta-alue
on pieni – joskin suojeluohjelman pitkä toteutusaika antaa sopeutumisvalmiuksia.
Suomen sahojen ongelmat ovat kuitenkin muualla kuin suojelussa:
laadukkaasta tukista on maassamme tulossa pulaa, mikä johtuu paljolti
nykyisistä metsienhoitomenetelmistä: avohakkuun jälkeen istutettu
taimikko kasvaa luonnonolosuhteisiin verrattuna nopeasti, jolloin
oksaisuus lisääntyy ja sydänpuu sekä siten myös tukin laatu jäävät
keskimääräistä heikommaksi.
Tukin hinta ei kuitenkaan ole noussut, koska sitä tuodaan yhä
enemmän Venäjältä, joka sahaa entistä enemmän tukkinsa myös itse.
Kustannuksiltaan edullisen naapurimme hintakilpailuun eivät Suomen
sahat pysty vastaamaan: niiden tasaisin väliajoin toistuvat lomautusilmoitukset
eivät liity metsiensuojeluun millään tavalla.
Metsäsektorin työpaikkojen määrä romahtanut
- syy ei suojelussa
Valitettavasti metsäsektorilla on taipumus syyttää metsien suojelua
alan vaikeuksista, tai pistää automaation lisääntymisestä johtuvat
työpaikkojen menetykset metsänsuojelun piikkiin. Metsänsuojelu
ei suinkaan ole rajoittanut hakkuita, joiden määrä on kasvanut
jatkuvasti. Oheisen kuvan työllisyys- ja hakkuutilasto osoittaa,
miten metsäsektorin työpaikat ovat tästä huolimatta jatkuvasti
vähentyneet.
1940-50
-luvuilla Suomessa siirryttiin hiljalleen koneelliseen, ns. tehometsätalouteen.
Työvoiman tarve väheni voimakkaasti. Vuonna 1970 Suomen
metsäsektorilla työskenteli kuitenkin vielä 206
000 henkeä. Vuoteen 2000 mennessä määrä
oli huvennut tästä alle puoleen: metsäsektori työllisti
vuosituhannen vaihteessa 96 000 henkeä. Metsäsektorin
työvoiman tarve laskee edelleen. On arvioitu, että viiden
vuoden päästä (2010) kotimaisen metsäsektorin
palveluksessa on enää 80 000 henkeä.
Työvoiman tarpeen väheneminen on ollut voimakkainta
varsinaisessa metsätaloudessa (mm. puunkorjuu), jossa ajanjaksolla
1970-2000 työpaikat romahtivat 90 000:sta 24 000:een.
Metsäsektorin työpaikkojen hupeneminen ei ole metsiensuojelun
syytä. Vuosina 1970-2000, jolloin metsäsektorin työpaikat
vähenivät puoleen, hakkuut vastaavasti lisääntyivät
neljänneksellä, ja metsäteollisuuden tuotanto kasvoi.
Samaan aikaan toteutettu suojelualan lisääminen ei siis
ole vähentänyt hakkuita.
Metsiensuojelu luo työpaikkoja
Samanaikaisesti luontomatkailun työpaikat ovat tasaisesti lisääntyneet.
Vuonna
2000 luontomatkailu työllisti Suomessa noin 32 000 henkeä,
mikä vastaa vastaa neljännestä koko matkailualasta.
Asiantuntijat otaksuvat, että vuoteen 2010 mennessä
määrä kaksinkertaistuu yli 60 000:een. Lapissa
ja paikoin etelämpänäkin matkailun taloudellinen merkitys ohittaa
jo metsätalouden, ja pelkät työllisyysvaikutukset huomioiden ero
on vieläkin selvempi.
Etelä-Suomessa pullonkaulana on yksinkertaisesti kohteiden puute:
metsäiset kansallispuistot ovat siellä liian pieniä, jotta niihin
syntyisi matkailupalvelukeskuksia, eivätkä ne pienialaisina myöskään
kestä lisääntyviä vierailumääriä. Kansallispuistojen suurentaminen
Etelä-Suomessa on siis paitsi ekologisesti välttämätöntä myös
kansantaloudellisesti kannattavaa.
Luontomatkailun
työpaikkojen syntymisellä on monia ehtoja: nykyiset
eteläsuomalaiset talousmetsät eivät ole vetovoimaisia
matkailukohteita. Sellaisia ovat sen sijaan suojelualueet, ennen
kaikkea kansallispuistot. Ja mitä suurempia suojelualueet
ovat, sen parempi. Hakkuuaukeilla ja taimikoissa kompastelu ei
kovin montaa houkuttele, jos retkikohteeksi voi valita erämaisuutta
henkivät aarniometsät tai edes sellaisiksi vähitellen
kehittyvät luonnonmukaiset, oikeat metsät.
Etelä-Suomen suurimmatkin metsiensuojelualueet ovat vain
muutamien tuhansien hehtaarien kokoisia. Tämä vaikeuttaa
luontomatkailun kehittämistä. Ihmiset tekevät pitempiä
retkiä vain houkuttelevimpiin kohteisiin, kuten isoihin (yli
10 000 hehtaarin) kansallispuistoihin. Näitä on kuitenkin
Suomessa vain Lapissa.
Kaikkien
kansallispuistojen kävijämäärät ovat
kuitenkin jatkuvasti nousseet, mikä osoittaa, että luontomatkailun
kehittämiselle – ja metsien lisäsuojelulle –
on suuri tarve. Lähes kolme neljännestä suomalaisista
(72 %) haluaisi luontomatkailuun sopivaa luonnontilaista metsää
alle 50 kilometrin päähän kodistaan.
Eteläkainuulaisessa Kuhmossa luontomatkailusta saadut bruttotulot
ovat vain 10 % pienemmät kuin maatalouden tulot, joihin metsätalous
on laskettu mukaan. Pääkaupunkiseudulla sijaitseva Nuuksion
kansallispuisto tuotti jo muutama vuosi perustamisensa (1994)
jälkeen enemmän työtä puistona kuin talouspuustona,
vaikka kansallispuiston pieni koko vaikeuttaa matkailun kehittämistä.
Yhteenvetona voidaan todeta se, että metsäsektorin työntekijämäärä
laskee vuosikymmenestä toiseen hakkuiden lisääntymisestä
huolimatta, kun taas luontomatkailun työllistävyys on
alati voimakkaassa myötätuulessa. Etenkin, jos metsiensuojelua
lisätään.
