Haluamme:
suojelumetsiä ja ekologista metsienkäsittelyä
Kampanjaa tukevat luontojärjestöt haluavat lisätä
metsiensuojelualueiden määrää. Lisäksi
järjestöt haluavat muuttaa talousmetsien käsittelytapoja
sellaisiksi, että metsien maisema-, virkistys- ja luontoarvot
säilyisivät nykyistä paremmin.
Keskeisin luontojärjestöjen vaatimuksista on se, että
Suomen valtio tekee jo syksyllä 2005 tai alkuvuonna 2006
päätöksen metsäisten luontotyyppien suojeluohjelman
käynnistämisestä. Lisäksi tarvitaan määrälliset
tavoitteet sille, kuinka paljon kutakin metsäistä luontotyyppiä
tulisi lähivuosina suojella sekä rinnakkainen ennallistamisohjelma.
Koska suojeluohjelma koskettaa monenlaisia metsiä vanhoista
metsistä lehtoihin, korpiin ja maankohoamisrannikon metsiin,
tarvitaan myös lisää maastoselvityksiä.
Näiden avulla pystytään paikallistamaan arvokkaimpien
kohteiden sijainti. Suojeluohjelman valmistelu edellyttääkin
lisää henkilöresursseja alueellisille ympäristökeskuksille.
Tälläkin hetkellä olisi mahdollista hankkia suojelualueiksi
metsiä vapaaehtoisilla kaupoilla. Tämän suojelukeinon
täysimääräinen käyttö edellyttää
sitä, että vapaaehtoisiin maahankintoihin varattua rahoitusta
lisätään merkittävästi. Moni maanomistaja
haluaisi suojella metsänsä, mutta valtiolla ei ole tähän
tarkoitukseen varattuna riittävästi rahaa. Vapaaehtoisien
maakauppojen edistäminen vaatisi lisää maanostoneuvottelijoita
ympäristökeskuksiin.
METSO-ohjelma
ei suojele metsiä
Luontojärjestöt pettyivät suuresti siihen tapaan,
miten valtion, metsäyhtiöiden, kuntien, kaupunkien ja
seurakuntien metsien suojelumahdollisuudet sivuutettiin METSO-ohjelmassa.
Nämä ei-yksityiset tahot omistavat kuitenkin lähes
30 % kampanja-alueen metsistä, joten pelkästään
niiden omistamilla metsillä voitaisiin huolehtia valtaosasta
lähivuosikymmenien metsiensuojelua.
Käytännössä METSO-ohjelman suurin hyöty
toistaiseksi on ollut se, että valtion metsäomaisuutta
hallinnoivalle Metsähallitukselle annettiin tehtävä
kartoittaa ja suojella kaikkein arvokkaimmat metsäkuviot.
Tämäkin toimeksiannon lopputulos oli suuri pettymys.
Arvokkaiksi todettiin vain muutamia promilleja valtion talousmetsistä.
Suojeluvastuu
suuromistajilla: valtio, metsäyhtiöt, kunnat...
Valtion maiden suojelumahdollisuuksien täysimääräinen
huomiointi edellyttäisi kokonaan uutta poliittista päätöstä,
jossa muun muassa suojelumetsien läheiset valtion metsät
siirrettäisiin pääosin ns. ennallistavaan suojeluun.
Myös metsäyhtiöiden, kaupunkien, kuntien ja
seurakuntien tulisi kantaa nykyistä suurempi vastuu metsien
monimuotoisuuden suojelusta. Tämä on luontevasti
linjassa "saastuttaja maksaa" –ajattelun kanssa.
Yksi keino edistää tätä olisi arvokkaiden
metsäalueiden systeemaattinen kartoitus valtakunnallisena
hankkeena. Lähtökohtaisesti kuntien, kaupunkien, seurakuntien
sekä erityisesti metsäyhtiöiden tulisi itse vastata
arvokkaiksi osoittautuneiden kohteiden suojelusta omilla maillaan.
Yhteisöjen osalta metsiensuojelu olisi helppo kytkeä
monipuolisten virkistysmetsien luomiseen ja säilyttämiseen.
Metsänkäsittelyyn
vaihtoehtoja
Luontojärjestöt pitävät tärkeänä
sitä, että talousmetsien hoidossa lähinnä
avohakkuisiin ja alaharvennuksiin perustuvalle, "luonnottomalle"
nykymetsätaloudelle kehitetään vaihtoehtoja.
Metsänomistajille on tarjottava heidän arvomaailmaansa
paremmin sopivia metsänkäsittelytapoja, joissa muun
muassa maisema- ja virkistysarvot huomioidaan nykyistä paremmin.
Moni metsänomistaja vieroksuu avohakkuita, mutta nykyinen,
yksipuolinen metsäneuvonta ei tarjoa heille muuta.
Talousmetsien arvokkaiden luontokohteiden säilyminen ja
vesiensuojelu edellyttävät merkittäviä muutoksia
metsälakiin ja -asetukseen. Muun muassa metsälain mukaan
säilytettävien elinympäristöjen listaa tulee
laajentaa. Vastaavasti lain liian tiukkoja kriteerejä tulisi
lieventää.
