Sertifioinnissa riippumaton, ulkopuolinen osapuoli vahvistaa
sen, että jokin tuote on valmistettu ennalta sovitulla tavalla
sääntöjä noudattaen. Sertifioinnista on tullut tärkeä keino ympäristöystävällisempien
tuotantotapojen ja tuotteiden edistämisessä ja tunnistamisessa
sekä ympäristötietoisten kuluttajien valintoja ohjaavana tekijänä.
Metsien ja puusta valmistettavien tuotteiden sertifiointimenetelmät
alkoivat kehittyä 1990-luvulla. Periaatteena on, että metsiään
tavanomaista luontoystävällisemmin hoitava metsänomistaja saisi
metsistään paremman tuoton, ja tällaisia tuotteita ostava kuluttaja
puolestaan tukee näin ympäristöystävällisempiä menetelmiä ja tuottajia.
Pisimpään metsien sertifiointia on harjoittanut FSC eli Forest
Stewardship Council (Hyvän metsänhoidon neuvosto). Sertifioinnilla
varmistetaan, että metsäaluetta hoidetaan sovittujen kriteerien
mukaisesti, ja raaka-aineen kulkeutumista seurataan metsästä aina
valmiiksi tuotteeksi asti. Tällä hetkellä FSC-sertifioituja metsiä
on eri puolilla maailmaa yhteensä 25,5 miljoonaa hehtaaria, joista
65 prosenttia Euroopassa. Suurin osa Ruotsin valtionmaista sekä
eräiden suurten Ruotsissa toimivien metsäteollisuusyritysten kuten
Stora Enson metsistä on sertifioitu FSC:llä. Suomeen sopivien
kriteerien luomiseksi perustettiin syksyllä 2000 työryhmä, jossa
oli edustettuna metsien käytön ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen
kestävyyden intressitahoja.
Suurin osa Suomen metsistä on sertifioitu FFCS/PEFC (Finnish
Forest Certification Scheme/Programme for the Endorsement of Forest
Certification schemes)-sertifiointijärjestelmällä, joka poikkeaa
FSC-järjestelmästä. Lähinnä metsätalouden ja -teollisuuden tukemassa
FFCS-mallissa metsät sertifioidaan metsäkeskuksittain, eikä yksittäisen
metsänomistajan tapa käsitellä metsiään käytännössä vaikuta sertifikaatin
saamiseen. FSC-sertifiointijärjestelmässä päätäntävalta on jaettu
tasan ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten asianomistajien
kesken, kun taas FFCS:ssä päätösvalta esimerkiksi metsähoidon
kriteereihin liittyvissä asioissa on käytännössä metsien taloudellisen
käytön edustajilla. Tästä johtuen esimerkiksi FFCS:n kriteerit
metsien luonnonarvojen huomioimiselle ovat alhaisemmat kuin FSC:n.
Näistä syistä ympäristöjärjestöt eivät toistaiseksi ole katsoneet
mahdolliseksi osallistua FFCS:n toimintaan eivätkä suosittele
tällä tavoin sertifioituja tuotteita.
Ympäristöjärjestöt eivät saa taloudellista hyötyä mistään sertifiointijärjestelmästä,
vaan ovat sertifiointiyhdistysten maksavia jäseniä siinä missä
muutkin asianosaiset.
