Etelä-Suomen
metsien suojelun tarve
1990-luvun lopulla tehtiin maa- ja metsätalousministeriön
johdolla uutta Kansallista metsäohjelmaa Suomen metsäpolitiikan
ohjenuoraksi. Tuolloin oli jo yleisesti tiedossa, että erityisesti
Etelä-Suomessa metsien suojelulle oli suuri tarve. Tarve
määriteltiin tarkemmin Etelä-Suomen ja Pohjanmaan
metsien suojelun tarve -työryhmän mietinnössä,
missä todettiin kaikkien metsäisten luontotyyppien
olevan alisuojeltuja eteläisessä Suomessa.
Kansallisessa metsäohjelmassa sovittiin huomattavista lisäyksistä
metsätalouden tuissa, pyrkimyksenä hakkuumäärien
kasvattaminen. Lisääntyviä hakkuita tasapainottamaan
sovittiin suoritettavan myös metsiensuojeluohjelma. Sen toteutuksen
piti olla jo pitkällä metsäohjelman loppuessa vuonna
2010.
METSO-toimintaohjelma
ei riitä
Kesällä 2000 Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelmaa
tekemään määrättiin toimikunta, jonka
nimeksi tuli METSO. Toimikunnan työ alkoi luonnonsuojelun
kannalta huonosti: edustajia nimitettiin käytännössä
kaksi metsätalouden edustajaa yhtä luonnonsuojeluasiantuntijaa
kohti. Lisäksi toimikunnan asettamiskirjeessä todettiin,
että ohjelma tulisi toteuttaa vuoden 1996 luonnonsuojelun
rahoitusohjelman puitteissa – tämä rahoitus oli
kuitenkin kokonaisuudessaan korvamerkitty jo tehtyjen suojeluohjelmien
korvauksiin.
Toimikunnan päätehtävä oli esittää
määrälliset ja ajalliset tavoitteet Etelä-Suomen
ja Pohjanmaan metsien suojelulle. Tällaista arviota ei esitetty,
eikä toimikunta edes esittänyt suojeluohjelman valmistelun
aloittamista. Päätös "suojelun tarpeesta"
siirrettiin vuoteen 2007. Sillä välin toteutettaisiin
erilaisia pienimuotoisua kokeiluhankkeita ja kokeiltaisiin "uusia"
suojelun keinoja.
METSO-toimintaohjelmaan kuuluu kaikkiaan 17 toimenpidettä,
joista vain muutama sisältää varsinaisia suojelutoimia.
Näistä eniten huomiota ovat saaneet niin sanotut vapaaehtoisen
suojelun keinot. Meneillään on kokeiluhankkeita luonnonarvokaupasta,
tarjouskilpailusta ja yhteistoimintaverkostoista.
Ennallistaminen
tärkeää
METSO-ohjelma sisältää myös olemassa olevien
suojelualueiden ennallistamista lähemmäs luonnontilaa.
Ennallistaminen on tärkeää, jotta luonnontilaltaan
heikennetyistä alueista saataisiin mahdollisimman pian sopivia
elinympäristöjä uhanalaisille lajeille. Ongelma
tässä on se, että suurin osa Etelä-Suomen
metsiensuojelualueista on liian pieniä voidakseen toimia
ekologisina kokonaisuuksina ja turvatakseen niitä nyt asuttavan
lajiston elinmahdollisuudet.
Suojelualueiden ennallistamista onkin oikeastaan mahdotonta erottaa
niiden laajentamisen tarpeesta. Nykyisten suojelualueiden laadun
paraneminen ei korvaa suojelualueiden vähäisyyttä;
elinympäristön pinta-ala on tärkein lajien säilymiseen
vaikuttava tekijä. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsistä
on suojeltu alle kaksi prosenttia. Vaikka tämä alue
olisi luonnontilainen erämaa, olisi uhanalaisten lajien tarvitseman
elinympäristön pinta-ala riittämätön.
Yhteenveto
METSO-toimintaohjelman monet kokeiluhankkeet luovat parhaimmillaan
muutamia tuhansia hehtaareja suojeltua metsää. Vuosina
2003-04 METSO-toimilla osin määräaikaisen suojelun
piiriin saatiin noin 500 hehtaaria. Jotta Etelä-Suomen metsien
suojeluaste saataisiin nostettua edes viiteen prosenttiin, tarvittaisiin
suojelua 400 000 hehtaaria. Samaan aikaan metsätalouden tehostamista
on tuettu sadoilla miljoonilla euroilla. Hakkuumääriä
on kasvatettu, ja etenkin Etelä-Suomen vanhoja kuusikoita
on hakattu ennätystahtia. On selvää, että
METSO-toimintaohjelma ei vastaa Etelä-Suomen metsien suojeluhaasteisiin.
METSO-ohjelmaa on mainostettu fraaseilla "Ei suojella hehtaareja
vaan monimuotoisuutta". On puhuttu myös "täsmäsuojelusta".
Valitettavasti näille mainoslauseille ei löydy luonnontieteellistä
pohjaa. Uhanalaista metsälajistoa vaikuttaa olevan mahdotonta
suojella, ellei riittävää määrää
sille sopivaa eliympäristöä säästetä.
Kattava metsiensuojelualueiden verkosto on välttämätön,
jos metsiemme luontainen lajisto halutaan säästää
ja laajemmalta sukupuuttoaallolta halutaan välttyä.
