Tiedote

Navikko

 

Tiedote 28.6.2005

Metsävetoomuksessa jo 50 000 allekirjoittajaa

Luontojärjestöjen yhteisen kansalaisvetoomuksen metsien suojelun puolesta on allekirjoittanut jo 50 000 henkeä.
- Vetoomukseen on suhtauduttu hyvin myönteisesti. Ihmiset haluavat selvästi vaikuttaa metsiensuojelun edistämiseen osallistumalla adressiin, metsävetoomuskampanjan koordinaattori Marjo Kuisma sanoo.

Metsävetoomuksella vaaditaan lisää suojelualueita. Tällä hetkellä Etelä-Suomen, Lounais-Kainuun, Pohjanmaan ja Lounais-Lapin alueella on metsiä suojeltu vain kaksi prosenttia metsäalasta, maan eteläisimmissä osissa alle prosentti. Jotta metsäluonnon monimuotoisuus voidaan kampanja-alueella turvata, vaaditaan vähintään 10 prosentin suojeluastetta.

Uusia suojelualueita tarvitaan myös ihmisten virkistäytymiseen.
- Toivon, että etenkin ruuhkaisessa Etelä-Suomessa tuleville sukupolville säilytetään laajoja metsiä ihailtavaksi ja nautittavaksi, toteaa näyttelijä ja näyttelijäntyön professori Vesa Vierikko. Vierikko allekirjoitti metsävetoomuksen, sillä hänen mielestään 10 prosentin suojeluaste on kohtuullinen tavoite. Professori nauttii kesäisin ennen kaikkea saariston metsistä, ja Kangasalan harjumaisemat ovat hänelle tuttuja.
- Pahalta tuntuu, kun maisema katoaa, Vierikko sanoo ja toivoo, että etenkin kunnat ja valtio panostaisivat metsiensuojeluun.

Luontojärjestöt keräävät metsävetoomukseen lisää allekirjoituksia kesän ajan eri tapahtumissa ympäri maata. Vetoomuksen voi myös allekirjoittaa internetissä osoitteessa: www.metsavetoomus.fi.

Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, BirdLife Suomi, Greenpeace, Maan ystävät ja Natur och Miljö luovuttavat metsävetoomuksen syyskuun alussa valtioneuvostolle ja eduskunnalle.

Tietoa kampanjan etenemisestä, metsistä ja metsiensuojelusta saa osoitteesta www.metsavetoomus.fi. Metsävetoomuslomakkeita ja muuta materiaalia voi tilata Luonto-Liitosta ilmaiseksi tai tulostaa internetistä.

Lisätietoja:
www.metsavetoomus.fi
Marjo.Kuisma, Metsavetoomus 2005, 050 593 0796, marjo.kuisma@sll.fi
Olli Manninen, Luonto-Liitto, 050 594 0429, olli.manninen@luontoliitto.fi

 

 

 

 

Luonto-Liitto   Suomen luonnonsuojeluliitto   Greenpeace   Maan ystävät   BirdLife   Natur och Miljö