Tiedote 27.1.2005

Navikko

 

Luonto-Liiton Hämeen piiri ja Tampereen Maan ystävät tiedottavat 13.4.2005

HYVÄÄ MUSIIKKIA OIKEIDEN METSIEN PUOLESTA

Kauko Röyhkä, Office Building ja Kuokkavieraat Metsäkeikalla Telakalla perjantaina 15.4.

Etelä-Suomen metsien suojelun aika on nyt. Luonto-Liiton Hämeen piiri ja Tampereen Maan ystävät järjestävät metsiensuojelun tukikeikan Tampereen Telakalla perjantaina 15.4. klo 21-03.

Metsäkeikka liittyy luontojärjestöjen yhteiseen Metsävetoomus 2005 -kampanjaan, jossa kerätään nimiä Etelä-Suomen metsien suojelutilanteen parantamiseksi. Vetoomuksen on allekirjoittanut tähän mennessä yli 22 000 suomalaista. Metsäkeikalla esiintyvät Kauko Röyhkä, Office Building ja Kuokkavieraat.
- Meillä on vielä jäljellä niin ainutlaatuista luontoa, että sitä pitää suojella, sanoo keikan pääesiintyjä Kauko Röyhkä.

- Metsät ovat paitsi niissä eläville lajeille, myös ihmisille tärkeitä. Ne ovat hiljentymispaikkoja, marjastus- ja sienestysmaita, ulkoilualueita ja retkikohteita. Hakkuuaukko ei todellakaan virkistä, toteaa Hanna Savisaari Luonto-Liiton Hämeen piiristä.

Tutkimustenkin mukaan suomalaiset kaipaavat oikeisiin, luonnontilaisiin metsiin: Metsäntutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta kannattaa metsien suojelun lisäämistä maan eteläosissa.Tällä hetkellä Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain kaksi prosenttia. Joissakin eteläisimmissä maakunnissa suojeluala jää alle yhden prosentin. Luontojärjestöt tavoittelevat metsävetoomuksella 10 % metsistä suojeluun.

- Esitys kymmenestä prosentista perustuu ekologisiin tutkimuksiin. Sen ei pitäisi olla utopiaa, vaan kaikkien yhteinen tavoite, huomauttaa Luonto-Liiton metsävastaava Juho Kytömäki.

Liput Metsäkeikalle maksavat 8 euroa. Lipputulot menevät Etelä-Suomen metsien suojelutyöhön.

Lisätietoja:
Hanna Savisaari, 044 323 2191, hanna.savisaari@sll.fi
Juho Kytömäki, 040 841 7501, juho.kytomaki@luontoliitto.fi

http://www.metsavetoomus.fi
http://www.luontoliitto.fi/metsa

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä
Office Building metsien puolesta.

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä (c) Luonto-Liiton metsäryhmä
Kuokkavieraat Helsingistä.

 

 

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä
Kauko Röyhkä allekirjoittaa metsävetoomuksen.

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä
Ville Leinonen tuuraa Office Buildingin rumpalia.

(c) Luonto-Liiton metsäryhmä

 

 

 

 

 

Luonto-Liitto   Suomen luonnonsuojeluliitto   Greenpeace   Maan ystävät   BirdLife   Natur och Miljö