Kadonneita lajeja

Valitettavasti luonnonsuojelutyöstä huolimatta Suomesta on jo hävinnyt useita lajeja. Laji katsotaan hävinneeksi Suomesta, jos sillä on ollut maassamme luonnonvarainen, vakituinen kanta, mutta jos sitä ei enää katsota nykyisin esiintyvän Suomessa vakituisesti. Joitakin näistä lajeista voidaan tästä huolimatta tavata edelleenkin satunnaisesti Suomessa. Halusimme esitellä tässä näistä hävinneistä lajeista muutaman varoittavina esimerkkeinä.

Kalat

Kaloista Suomesta hävinneinä pidetään monnia ja sinisampea. Monni ei ollut Suomessa ilmeisesti koskaan kovin yleinen eikä laajalle levinnyt kalalaji, mutta monneja esiintyi kuitenkin 1800-luvun alussa Vanajaveden vesistön alueella sekä Karjalankannaksen vesistöissä. Monnista on tehty melko varmoja havaintoja myös Puulavedellä, Ähtärissä sekä Ruokolahdella.Viimeiset sisävesien monnit pyydettiin Suomessa vuonna 1866, mutta Suomenlahdesta saatiin monneja satunnaisesti aina 1960-luvulle asti. Monni suosii lämpimiä vesiä ja oli Suomessa elinympäristönsä pohjoisrajoilla, mikä on luultavasti yksi syy siihen, että laji katosi Suomesta. Monnien vähentyminen alkoi ilmeisesti jo pari tuhatta vuotta sitten, kun ilmasto alkoi kylmentyä. Lopullisesti monni hävisi kuitenkin luultavasti ihmisen vesistöihin tekemien toimenpiteiden, kuten vedenpinnan laskemisen ja puunjalostustehtaan jätevesien vuoksi. Sinisampi eli aikaisemmin Suomessa sekä muualla Itämeren alueella, mutta se hävisi vesistämme 1900-luvulla. Viimeinen sampihavainto tehtiin Suomessa 1930-luvulla.

Nisäkkäät

Nisäkkäistä Suomesta ovat hävinneet mustarotta, tammihiiri, tunturipeura sekä vesikko. Isorotta syrjäytti mustarotan Suomen luonnosta 1920-luvulla. Satamakaupungeissa, esimerkiksi Helsingin Katajanokalla, sitä saatetaan tavata edelleenkin satunnaisesti ja mustarottaa kutsutaankin joskus myös laivarotaksi sen vuoksi, että se leviää laivojen mukana.

Tammihiirtä on esiintynyt Suomessa ainoastaan Teuvalla sekä pienellä alueella Kouvolan ja Heinolan rajalla. Jaalan alueella tammihiirikanta oli elinvoimainen 1960-luvun alkuun asti, mutta on luultavasti nykyisin kadonnut täysin.
Tunturipeura saapui Pohjois-Suomeen 9 000 vuotta sitten, mutta nykyisin maassamme ei enää elä villejä tunturipeuroja. Viimeiset tunturipeurat hävisivät maastamme 1800-luvulla, kun saamelaiset alkoivat siirtyä peuran pyynnistä poronhoitoon.

Kärppien sukuun kuuluva vesikko katosi ilmeisesti osittain voimakkaan minkkikannan vuoksi. Alun perin Pohjois-Amerikasta kotoisin olevien minkkien epäillään syrjäyttäneen vesikon, koska minkki on vesikkoa voimakkaampi ja sijoittuu vesikon kanssa samaan ekologiseen lokeroon. Toisaalta vesikkokanta oli alkanut pienentyä jo ennen kuin minkki levisi Suomessa voimakkaasti. Tästä syystä on esitetty, että ehkä vahva minkkikanta estää vesikon paluun Suomeen tehokkaalla tavalla. Viimeisin varmistettu vesikkohavainto tehtiin Suomessa vuonna 1992 Sotkamossa, mutta käytännössä laji hävisi jo 1950-luvulla.

Hyönteiset

Suomesta on hävinnyt suuri määrä erilaisia hyönteisiä, joista on tässä yhteydessä mahdollista mainita vain muutamia. Kärpäsistä Suomesta ovat hävinneet muunmuassa freynasekärpänen, herhiläispetokärpänen, juova-asekärpänen, kirjonaamiokärpänen, laikkusiipikiiluri, pikipetokärpänen, pukinpartakärpänen, puropuuhari, ruiskaunokkikärpänen, varjonaamiokärpänen, viirusiplari ja savikirsikäs.
Kovakuoriaisista ovat hävinneet muunmuassa aaltohaskiainen, hammasjahkiainen, hammasleukakääpiäinen, hetelyhytsiipi, hietaharvekiitäjäinen, hietikkosiemenkiitäjäinen, holvikiitäjäinen, huhtihärkä, hullukaalikirppa, isokannusruohokuoriainen, isomyyräkiitäjäinen, kalmankuoriainen, kamomillakärsäkäs, keltalaitapiilopää, kirjosirkiäinen, laidunvakosonkiainen, minttukirppa ja nilikuoriainen.

Luteista ovat hävinneet muunmuassa harjukarikelude, katvelude ja sysilatikka. Kaskaista ovat hävinneet esimerkiksi idänkaskiponsikas, jäkkiponsikas, lehtoviittoja ja siimasaraponsikas. Kirvoista on kadonnut muunmuassa Aphis umberella ja perhosista hakasyökkönen, juovapunatäplä, okrayökkönen, oralaikkukääriäinen, ruiskaunokkilattakoi, ruisnurmikoi, surukirjokoisa, tapettikoi ja variksenmarjakoisa.
Pistiäisistä ovat hävinneet muunmuassa apilakiertomehiläinen, kiilamehiläinen, kirjohukka ja vyökultiainen. Päivänkorennoista on hävinnyt pohjanpurosurviainen ja ripsiäisistä Rhipidothrips. Vesiperhosista on hävinnyt idänviirusirvikäs ja hämähäkeistä puistoristihämähäkki. Tuhatjalkaisista on hävinnyt viherjuoksiainen ja äyriäisistä pikkusokkosiira.

Koko lista Suomesta hävinneistä lajeista on surullisen pitkä! Tehdäänhän yhdessä kaikkemme, ettei lisää lajeja enää päätyisi tälle listalle! Nyt on tärkeää saada koko Suomen kansa mukaan allekirjoittamaan tämä valtakunnallinen vetoomuksemme. Voit allekirjoittaa vetoomuksen 31.12.2015 mennessä. Vetoomus luovutetaan eduskunnalle tammikuussa 2016 ja toivomme, että sillä on konkreettista vaikutusta eduskunnan tehdessä seuraavia metsiemme suojelua koskevia päätöksiä! Suomen luonto tarvitsee meitä ja me tarvitsemme Suomen luontoa!