30 viimeisintä metsävetoomuksen nettiallekirjoittajaa

Navikko


Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomi nostaa Etelä-Suomen suojelumetsien sekä Oulun ja Lapin läänien heikoimmin suojeltujen osien suojelumetsien määrän viiteen prosenttiin vuoteen 2010 mennessä sekä pitkällä aikavälillä kymmeneen prosenttiin.

Suomen metsät ja metsämaisemat ovat köyhtyneet voimakkaan metsätalouden seurauksena tavalla, joka on vaikuttanut jokaisen suomalaisen luontokokemuksiin. Metsät ovat nuortuneet, niiden puusto on yksipuolistunut ja ennen tavallisetkin metsän lajit ovat harvinaistuneet.

Luonnonsuojelualueita tarvitaan lisää kiireellisesti, jotta luontaisen metsälajistomme monimuotoisuus säilyisi. Samalla taattaisiin, että luonnonmukaista metsämaisemaa kaipaaville ihmisille olisi tarjolla riittävästi edustavia metsiä kaikkialla Suomessa. Maassamme tehdään vuosittain 1500 km2 avohakkuita. Vastapainoksi tarvitaan parempaa suojelua ja talousmetsien luonnonmukaisempaa metsänkäsittelyä.

Tällä hetkellä Etelä-Suomen sekä Lounais-Kainuun, Pohjanmaan ja Lounais-Lapin metsistä on suojeltu vain kaksi prosenttia. Valtaosa tarvittavasta lisäsuojelusta on mahdollista toteuttaa valtion, metsäyhtiöiden ja kuntien metsien ennallistavan suojelun avulla. Suojelussa tulisi pyrkiä suurien kokonaisuuksien luomiseen. Laajoilla suojelualueilla on myös suurin virkistysarvo. Yksityismetsien lisäsuojelu edellyttää eduskunnalta uutta rahoitusohjelmaa, jotta yksityiset metsänomistajat voisivat saada suojelusta korvauksen.

19635. / XXXXXXX / XXXXXXX / Hyvinkää
19634. / XXXXXXX / XXXXXXX / Hämeenlinna
19633. / XXXXXXX / XXXXXXX / Helsinki
19632. / XXXXXXX / XXXXXXX / Helsinki
19631. / Anu Vahtera / Opiskelija / Helsinki
19630. / Tapani Kokkonen / opiskelija / Tornio
19629. / Susanna Torsti / opiskelija / Tampere
19628. / XXXXXXX / XXXXXXX / Rauma
19627. / Katriina Aarniala / opiskelija / Espoo
19626. / Tommi Kauko / Lukiolainen / Forssa
19625. / Laura Into / Opiskelija / Espå
19624. / XXXXXXX / XXXXXXX / Turku
19623. / XXXXXXX / XXXXXXX / Pori
19622. / Leena Ylinen / opiskelija / Vammala
19621. / XXXXXXX / XXXXXXX / Helsinki
19620. / Aslan Lehtola / / Helsinki
19619. / Salla Jaatinen / opiskelija / Kajaani
19618. / Tuomas Gröndahl / Opiskelija / Vantaa
19617. / Tommi Mustonen / opiskelija / Turku
19616. / Philip Rosenberg / Opiskelija / Helsinki
19615. / XXXXXXX / XXXXXXX / Jyväskylä
19614. / Johanna Tähtinen / opiskelija / Jyväskylä
19613. / XXXXXXX / XXXXXXX / Helsinki
19612. / Maaria Pääjärvi / Opiskelija / Helsinki
19611. / Maria Koivunen / opiskelija / Turku
19610. / Jaakko Anttila / Tietopalvelusihteeri / Kokkola
19609. / XXXXXXX / XXXXXXX / Tampere
19608. / XXXXXXX / XXXXXXX / Espoo
19607. / Mika Perttala / metallimies / Helsinki
19606. / Roosa Pohjolainen / opiskelija / Virkkala

(c) Luonto-Liitto

 

Luonto-Liitto   Suomen luonnonsuojeluliitto   Greenpeace   Maan ystävät   BirdLife   Natur och Miljö